Milloin ihminen on onnellisimmillaan?
Milloin tietää olevansa perillä?Miksi kielletään ajattelemasta,
lisääkö se tuskaa?
Entä jos ei osaa lopettaa?Mitä jos kukaan ei rakastu koskaan minuun,
entä jos jään ainiaaksi yksin?
Entä jos sitä tarvitsenkin,
jos se on parhaakseni, mistä tiedän myös sen?
Mitä on elämä?
Usein tuntuu että meidät on tänne vain heitetty,
ja sanottu: ”koeta pärjätä.”
Ymmärrän miksi on kärsimystä.
Ei se ihme ole, kun aikaisempia ajattelee.
Meidän on vain kuljettava mukana,
sattuu mitä sattuu, minkäs sille teet.
Eikö silloin pääse helpommalla?
Eivätkö kaikkia hyvää tarkoittavat gurut
ja ehkä runoilijatkin ole vain väärässä,
kirjoittavat pehmeitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti