torstai 30. elokuuta 2018

eivät minua puhuttele vahvat ihmiset

eivät minua puhuttele vahvat ihmiset
vaan kaikkein heikoimmat mutta kiltit,
he jotka ovat hiljaa eivätkä pidä ääntä itsestään
he luottavat siihen että rakkaus on vapaaehtoista

Aina kun katson sinua

Aina kun katson sinua,
täytyn rakkaudella.
Sinä olet kaukana,
etkä minun ollenkaan.
Silti jokin minussa aina läikähtää.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Sano vielä se kaunis lause

Sano vielä se kaunis lause
josta kuitenkaan en tiedä oliko se totta
vai itseäsi varten

se
joka meni syvemmälle
kuin mikään äidin sanoma 
koskaan

se jossa tahdoit pitää huolta
vaikka seuraavassa lauseessa
pyysit olemaan aikuinen

mutta minä tahdon muistaa vain sen
ensimmäisen

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Leponi

Tahdon saavuttavan leponi niin pitkälle
kuin se on mahdollista ihmisyyden puitteissa.
Toivon että jaksan uskoa hyvään ja
tekojeni kautta pitäväni puhtaan omantunnon.
Ja kun en jaksa, toivon että annan itselleni anteeksi
ja ymmärrän että kaikki ihmiset erehtyvät ja ovat vaillinaisia.
Toivon että uskallan iloita, sillä se on myös minun oikeuteni
vaikka maailma lähelläni huutaisi muuta.

Toivon että jatkan hyvän tekemistä vaikka en näkisi tuloksia,
sillä ymmärrän hyvän tekemisen arvon vaikka muut eivät sitä tekisi.

Rukoilen rakkautta joka kumpuaa hiljaisuudesta
jossa olen jaksanut ottaa vastaan ahdistukseni ja ymmärrän
että elämä puhuu joskus kovin sanoin ja on pysähdyttävä.
 
En pelkää sitä, vaan otan sen vastaan kuin ystävän.
Annan sen puhua ja sitten mennä menojaan.
Sillä kun elämä on minulle riittävästi puhunut,
kykenen jälleen nousemaan ja ottamaan vastaan
kaikki sen haasteet, niin etteivät mitkään puhurituulet syökse minua mennessään
vaan jaksan vielä seistä heidänkin rinnalla jotka läsnäoloani kaipaavat.

Pidän huolta itsestäni, Teen niin kuin oikeaksi ymmärrän,
enkä soimaa itseäni liiaksi, sillä myös minulle annetaan kyllä anteeksi.

perjantai 17. elokuuta 2018

TUULI


Tuuli leikitteli hiuksillani.
Hymyilin puolelta toiselle
kääntäen päätäni.
Leikittelin tuulen mukana.
Annoin tuulen kosiskella,
tanssia ympärilläni.
Suljin silmäni.
Tuuli ystäväni.

torstai 16. elokuuta 2018

Suurin tragediamme

Suurin tragediamme
ei ole että vihaamme.

Vaan ettemme tohdi näyttää
rakkauttamme

Hyväksyn ajatukseni

Hyväksyn ajatukseni.
Ne eivät ole vihollisiani.
Annan niiden tulla tietoisuuteen.
Ne noloimmatkin.
Otan ne vastaan.
Ja vapaudun niistä.

Sinusta ja minusta

Kirjoitin sinusta,
kirjoitin itsestäni.

Vaikka muuttaisin maailmaa

en koskaan tule olemaan
enemmän kuin ihminen

vaikka tekisin ihmetekoja
vaikka muuttaisin maailmaa


Sen kaiken mistä elämä oli puhunut vuosikaudet.

Se ihminen yllätti
jonka ei pitänyt.
Jota ei minään pidetty,
jolle kukaan ei puhunut.

Joka kuitenkin
sanoi totuuden.
Sen yksinkertaisen
jonka lukeneet,
olivat aina ohittaneet.

Toi toivon päivään.
Sen kaiken mistä elämä
oli puhunut vuosikaudet.

torstai 9. elokuuta 2018

Samat ajatukset

Samat ajatukset,
rakkaudesta.
 

Ja maailma on jälleen kaunis
ja hyvä kulkea.

Joka tikahtuu sanoista ja huokuu hyvää yötä

Se uskottu
joka keinuu kanssani lattialla
joka puhuu pehmeitä
ja kaatuu välillä taakse

jonka pää kääntyy nauruun
joka tikahtuu sanoista
joka huokuu hyvää yötä
kainalossa kuin lapsen päivä

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Sydän vielä tallella

Se alkoi kuin ohi mennen
kuin ei olisi ollut tarkoituskaan
se ei kysynyt onko rakkautta,
se kysyi tahdotko

enkä minä tiennyt
mutta kieltääkään en voinut

juttumme eteni
olivat kohtaamisemme arkiset
mutta samalla juhlalliset
ja joissa puhe rakkaudesta
olisi rikkonut mahdollisuudet

oli oltava ihminen
kaltaisensa tuo toinenkin
olin onnellinen

en itkenyt rakkauden perään
olin kohdannut jotain parempaa
olin kohdannut ihmisen

kunnes rakkaus astui mukaan
päivä päivältä lujittui
tuo ystävyydestä alkanut,
johon olin suostunut
ja josta nyt olen kiitollinen

sillä pohja oli rakennettu
ystävyydelle ja tahdolle
jossa hiljaisuus
ja poissaolo myös viihtyi
mutta joka uskoi

näin jatkui rakkaus
mutta joka ei rakkaudesta alkanut
ei paahtavasta paineesta, ei
innostuksen vallassa tehdystä löydöstä
vaan kuin yhteisestä sopimuksesta
että huominen on mahdollinen

ja vaikka ei olisi
olisi sydän vielä tallella

tiistai 7. elokuuta 2018

Älä pelkää olla rohkea

Sinun haaveet,
eivät toisten toiveet
saavat elämään sen
mikä sinussa kasvaa
ole uskollinen itsellesi,
ota pieniä askelia
käy elämään
vaikka totinen olisi ilmeesi
eikä kukaan ymmärtäisi

ole uskollinen itsellesi
voita pelkosi,
käy tuulta päin
ohita katseet pilkalliset
ole rohkea

uskalla tehdä virheitä
vain niin voit kasvaa ja ottaa opiksi

uskalla kyseenalaistaa totuudet
ne joita kaikki yhteen ääneen huutavat,
näe sinä niiden ohitse kauneuteen
näe kaikki mahdollisuudet

älä pelkää olla rohkea,
vihdoinkin saat iloita

löydä oma tiesi jota vain sinä voit kulkea
ota kädestä heitä jotka sitä kaipaavat

perjantai 3. elokuuta 2018

eikä sinua ole koskaan ollut muille

kaikki on kauneutta
ajat sitä takaa
ja elämä sinua

teet lapsia
mutta jälleen metsästät onnea
etkä näe ettei onni tule


sinulla on tehtävä
kaikki muu on oheistoimintaa
jopa lapsesi
eikä sinua ei ole koskaan
ollut muille

sinä pakenet työhösi
ei ole kenenkään syytä
eikä mitään tehtävissä

elämä on parhaimmillaan luovia
näiden kahden välistä

minkä itsekullakin

Syksy odottaa eteisessä

Syksy odottaa eteisessä,
tuossa oven takana,
antaa kohteliaisuudesta
kesän vielä viipyä

syksy riisuu ja hetkeksi pukee;
keltainen on muodissa
punainen tekee tuloaan

elokuu ei tiedä
kuinka tulee käyttäytyä,
antaa viestikapulan
syyskuulle joka vie loppuun
elokuun aloittaman
työn

talvea tähyilen
sen näen jo odottavan

helmikuusta muistan;
aurinko tahtoo lämpimät terveiset
hankien keskelle

maaliskuu taipuu vihreään,
välissä huhtikuu
härnää harmaalla

näin tapahtuu
luonnon viestinvaihto

Maailma saa odottaa

minulle tärkeää -
on kirjoittaa

maailma saa odottaa

Ehkä hän tulee ensi yönä jälleen

tietäisitpä
kenestä näin unta,
poskiani kuumottaa
vieläkin

olen unen askeleissa
vaeltanut tämän päivän
tuntonsa on ihollani
silitän itseäni

ehkä hän tulee
ensi yönä jälleen

maltanko edes nukahtaa

Ehkä hän on


hän on kaikkea mitä toivon
nostan hänet jalustalle ja ihailen
hän on osa minua
ehkä hän on -
minä itse

torstai 2. elokuuta 2018

Hän on perillä sanoissaan

hän ei ole korkea ja ylhäinen,
ei edes itselleen
hän on hiekkaa ja töyräitä
hänellä on kädessä männynkäpyjä,
sylissä rakkautta
hän on kauniita sanoja
hän ei palaudu takaisin,
sillä hän ei ole koskaan
kaukana ollutkaan
hän on perillä sanoissaan
hän on valmis anteeksi antamaan
hän on aurinko poluillaan

Silmänräpäyksen päässä

Unessa tulimme yhteen
ja halasimme

Tai ei se ollut unta,
suljin vain silmäni
mutta laitoin sen unen syyksi. 
Sillä yhteytemme oli syvää 
ja siitä me jatkoimme.
 

Uni on poissa, 
silmäni ovat auki.
Sinä olet vielä,
hieman kauempana,


kuin silmänräpäyksen päässä.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Jokaisella askeleella

  Pidän surun tyytyväisenä ettei se saa muualta ravintoa. Kuljetan mukana. Kellonkin laitan soimaan.