sunnuntai 27. elokuuta 2017

kauniit sanat

On kauniit sanat -
 ja sitten on elämä

Rakkauden kaava

on ollut mahdollisuus,
ovat olleet katseet ja silmien syvyys
on ollut aikaa ja vapaus
on tullut tilaisuus
on luotu yhteys

tämä on ollut meidän -
rakkauden kaava

torstai 24. elokuuta 2017

hymyllä

sanoisin sinulle sanoja
hymyllä

tahtoisin että sinäkin -
hymyilisit

sanoisin hauskoja
niin että sinua naurattaisi

olisin hyvilläni -
sillä olisin sinua koskettanut

siivet joilla lentää

ajattelemisen taito
vaatii ajattelijaltaan
monta erehdystä, monta uutta kysymystä
monta ahdistuksen aikaa
mutta se kannattaa
sillä siinä ihminen vasta itsekseen muotoutuu,
kuin teini irrottautuu vanhemmistaan,

lukeneimmat kannattaa ottaa mukaan,
ja heidätkin matkasta jättää kun siltä tuntuu

kasvattaa itselleen sopivimmat siivet joilla lentää

tiistai 22. elokuuta 2017

Kohtaamiset

Kuinka tärkeitä ovat kohtaamiset,
vaikka vain hetken kestävät.

Kuin vastasyntyneen yhteys äidin kanssa,
elintärkeä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Se alkoi kuin ohi mennen

Se alkoi kuin ohi mennen
kuin ei olisi ollut tarkoituskaan

se ei kysynyt onko rakkautta,
se kysyi tahdotko

enkä minä tiennyt
mutta kieltääkään en voinut

juttumme eteni
olivat kohtaamisemme arkiset
mutta samalla juhlalliset
ja joissa puhe rakkaudesta
olisi rikkonut mahdollisuudet

oli oltava ihminen
kaltaisensa tuo toinenkin
olin onnellinen

en itkenyt rakkauden perään
olin kohdannut jotain parempaa
olin kohdannut ihmisen

kunnes rakkaus astui mukaan
ja päivä päivältä lujittui
tuo ystävyydestä alkanut,
johon olin suostunut
ja josta nyt olen kiitollinen

sillä pohja oli rakennettu
ystävyydelle ja tahdolle
jossa hiljaisuus
ja poissaolo myös viihtyi
mutta joka uskoi

näin jatkui rakkaus
mutta joka ei rakkaudesta alkanut
ei paahtavasta paineesta, ei
innostuksen vallassa tehdystä löydöstä
vaan kuin yhteisestä sopimuksesta
että huominen on mahdollinen
ja vaikka ei olisi
olisi sydän vielä tallella

maanantai 7. elokuuta 2017

minun rakkauteni ei ole sinua

minun rakkauteni ei ole sinua
minun suruni ei ole sinua
menneisyys minussa
katselee yksinäisyyttä
kuin sadetta jota en näe
kuin rakkautta jota ei ole

olen
kuin hiljaa soiva piano
minä tiedän
vaihtuu vuoden kierto
vaikka sinä tulisit
katselen minä sadetta
jota en näe

vielä ei ollut huominen tullut

Rakkaani,

tietämättä toisistamme,
sanoistamme juovuimme

kaipasimme

vielä oli kaikki mahdollista
vielä ei ollut huominen tullut

lauantai 5. elokuuta 2017

Lehmuston alla menneitä

kaksi vanhusta penkillä,
lehmuston alla menneitä

Elokuu

Elokuu tuli vastaan lempeästi sulautuen,
kuin pehmeässä sylissä pitäen.

Helli ja hoiti sielua,
juuri ilonsa löytänyttä.

Muistutti elämästä
joka yllättää myös hyvällä,

rakkaudella ilman syytä.

Elämä alkaa huomenna

Elämä alkaa huomenna,
menen sitä vastaan puoli kuudelta.

Jokaisella askeleella

  Pidän surun tyytyväisenä ettei se saa muualta ravintoa. Kuljetan mukana. Kellonkin laitan soimaan.