lauantai 29. heinäkuuta 2023

Äiti

 

Kun minä olin pieni,
minulla oli aina ikävä äitiä.
Äiti silitti kun minulla oli hammaskipuja.
Itkin kun olin yksin, ja äiti töissä.
Olin vielä niin pieni. Liian pieni.
Vieläkin, minä odotan äitiä.

torstai 6. heinäkuuta 2023

Rantakivillä

 

Olin istunut noilla rantakivillä
vuosien ajan,
 
olin kävellyt ympyrää ja
nähnyt lehtien putoilevan
tai kesän koittavan
 
Olin ajatellut kaiken eletyn
olin kehää kiertänyt
tai mitään ajattelematta
mielessäni ajelehtinut
 
Eräänä päivänä tuosta
päätin nousta
 
en tiennyt
mihin suuntaan lähtisin
lähdin kuitenkin
 
Olin perillä hetken aikaa ja
ajattelin,
että pärjäisin
 
kuitenkin
 
nyt kaipaan takaisin
 
noille rantakiville ja
putoilevien lehtien alle

Jokaisella askeleella

  Pidän surun tyytyväisenä ettei se saa muualta ravintoa. Kuljetan mukana. Kellonkin laitan soimaan.