lauantai 30. marraskuuta 2019

Tuhat tarinaa tulevaisuudesta

Tuhat tarinaa
tulevaisuudesta
rakenteilla.
Arvotaloa
rakentavat
ajatuksella.
 

Kullatuilla unelmilla vaihtavat mielipiteitä.
Tietävät perustuksen tärkeyden,
talossa jossa rakkaus asuu
ja kädestä pidetään kiinni.


Tässä talossa rakastetaan paljon.
Tässä talossa puhutaan paljon.
Tässä talossa tehdään toisin.

Tässä talossa ollaan hereillä,
nukutaan sunnuntait yhdessä
musiikin hiljaa soidessa,
tuulen käydessä ikkunoiden raoista.

Tässä talossa herätään lähekkäin,
kahvinkeittomatkalla jo ikävä.

Menisi hetki

Oli ollut uskollinen näylle
jonka vain uskossa aavisti

oli lunastuksen aika
kaikki oli totta
 

oli käynyt niin kuin oli luvattu
oli kärsivällisyys palkittu


aavistus suuremman suunnitelmasta
liian suuri ymmärrettäväksi
kiitollisuus ei riitä
mieli ei käsitä
rakkautta tahtoo kaikille
vaikka nyt olisi
tarkoitettu itselle

liian käsittämätöntä

menisi hetki,
ymmärtää ja hyväksyä,
niin suurta

perjantai 29. marraskuuta 2019

RAKASTUNEEN KIELELLÄ


Sydämeltä sydämelle ja
sieluun silmiin,
keskellä yhtä äkkiä.
Siitä tehtiin keskipäivän
rakkaustarina.

Rakastuneen kielellä
otettiin selville salaisuudet.
Joka toisesta lauseesta ymmärsivät.
Eivät puhuneet samaa alkukieltä.
Se ei ollut pääasia.
Paluuta ei ole.
On poistuttava paikalta.
Puhuttava puutaheinää mennessä.
Rakastuneen kielellä.

Sinussa lauluni soi kauniisti

Sinussa on leponi
sinussa lauluni soi kauniisti
sinusta ovat myös sanani
tahdon että salaisuudellasi
houkuttelet minussa esille voimia
jotka tahtovat luoda uutta

ole minulle tutkimusmatka
ja matkakumppani
sille samalle saarelle tahdon rantautua kanssasi
jolla annamme laineiden huuhdella kaikki tarvittava uudeksi
sinun hymysi minussa
minun levännyt sieluni sinussa

torstai 28. marraskuuta 2019

Meidän rakkauden kaava

on ollut mahdollisuus,
ovat olleet katseet ja silmien syvyys
on ollut aikaa ja vapaus
on luotu yhteys

tämä on ollut meidän -
rakkauden kaava

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Sano minulle terälehdet

Sano minulle hyviä sanoja,
sano minulle puoli maapalloa,
sano minulle terälehdet kukkaan
lumeen sataneet tähdet
askeltesi pehmeys
illan hämäryys
kauneutta kaikki

pysyä luonasi näissä hetkissä
jossa ikuisuus jatkuu
ja jossa rakkaus puhuu olkapäilläsi
vain hyviä sanoja,
vain sinua,
olla totta elämä
jatkaa matkaa,
puhaltaa pakkaseen
ihastua taivaasta joka elää kanssasi
tuo tumma, kanssasi iloitseva
autuus on yksinäistä tietä
valaista hetket ja jatkaa
yksin, yksinäisen ihmisen
tähtihetket, ne syntyvät
ne syntyvät sinusta,
jatkavat elämää minussa
kunnes luovun niistä ja hellästi painan sydämeeni
olemalla kiitollinen
ja jatkaa matkaa...

Jonka ympärillä vapaus tanssii

Ihminen joka ei ketään itseensä sulje,
on ihminen joka auttaa puhkeamaan kukkaan
ja jonka ympärillä vapaus tanssii.

tiistai 26. marraskuuta 2019

Kun aloin olla minä

Kun aloin olla minä,
sinä tupsahdit lailla laululinnun paikalle.
Minä kujersin vastaan.
Tällä lailla me tutustuttiin.

Siis lennä!

Lennä hetkeksi muualle.
Palaa milloin tarve.
Luovu kaiken kontrollista
Mielipuolisuudesta on hyötyä.
Kieri ja kompastu,
rulllaa äläkä pysähdy.
Älä lakkaa, jatka.
Älä luovu sinulle kuuluvasta.
Sano heille jotka sinua tarkkaavat että on turha.
Uskalla olla katsomatta sivuillesi.
Siis lennä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Uskalla olla innostumatta

Meidän on aika tulla takaisin toisiamme kohti,
ettemme kadottaisi ihmistä itsessämme ja toisissamme.

Kuka uskaltaa ensimmäisen askeleen?

Uskalla sinä.
Aloita olemalla vaiti kun on aika,
vaikka muut ympärilläsi eivät uskaltaisi.

Uskalla täyttää tyhjyys ja hiljaisuus läsnäolollasi
vaikka muut ympärillä täyttäsivät kaiken sanoilla
ja tehostetuilla eleillä.
Sillä he ovat eksyksissä ja hämmentyneitä.

Anna heidän huomata että olet paikalla
ja kuuntelet lempeästi.
Ja odotat kunnes he tulevat matkaltaan jossa alati ovat.
Anna  heille aikasi ja läsnäolosi.
Uskalla olla vaiti, uskalla olla innostumatta kun ei ole aihetta

Sydämeni taskussa

olet minulle kaunis ajatus,
mielikuva ja mahdollisuus
tietoisuus sinusta kulkee rinnallani,
pienessä, sydämeni taskussa

Rakkaudellasi tahdot hipaista

heti kun lakkaamme yrittämästä
löydämme toisemme

tahdon hymylläni
nostaa katseesi
ja sanoa;
uskothan?


ja kun rakastut
ja innostut,
niin jo pelkäät

mutta minä olen edelleen vierelläsi

koko olemuksellasi saat iloita

näet elämän niin kuin se on
näet ympärilläsi myös paljon surua
ja ihmettelet hiljaisuutta

mutta rakkaudellasi
tahdot jokaista hipaista

Vaikka olisit jo lähelläni

niin kauan minä matkaa teen,
kunnes löydän luoksesi
vaikka olisit jo lähelläni

Kun kietoudumme

anna maailman sulaa ympärillä
tai lakata pyörimästä
mikään ei ole niin tärkeää
kuin me kaksi kun kietoudumme
anna minulle surusi ja yksinäisyytesi
minä annan sinulle rakkauteni

tiistai 19. marraskuuta 2019

Rakastamaan ja uskaltamaan

Anna minun huolehtia sinusta
niin ettei ole enää yön yksinäisiä hetkiä

Anna minun nähdä syvemmälle
sinne minne kukaan ei ole vielä
koskaan tohtinut katsoa
et edes sinä itse

sinne missä vielä on
paljon mahdollisuuksia
iloa ja oivalluksia

Sen sydämen minä tahtoisin rohkaista
nousevan uuteen kukoistukseen
iloitsemaan itsestään
rakastamaan ja uskaltamaan.

maanantai 18. marraskuuta 2019

Kun yritän liikaa ja väsyn

rakastatko minua silloinkin
kun yritän liikaa ja väsyn?
rakastatko minua silloinkin
kun totuuksieni seasta
et minua enää tavoita?

rakastatko minua silloinkin
kun olen eksynyt teorioihini,
enkä osaa enää pois tulla?
rakastatko minua silloinkin
kun hätäännyn jokaisesta sanotusta sanasta
ja olen seota?

Hiljaisuus. Se jatkuu.

Aavekaupungissa
jossa tuuli puhaltaa,
muutamat nousevat,

tulevat kohti,
ohi kulkevat.
Hiljaisuus. Se jatkuu.

Kuinka lämmin

kuinka lämmin on se käsi
joka sinua silittää
ja sinä unohdat
pelätä

torstai 14. marraskuuta 2019

Anna minun nähdä rakastavat silmäsi

Anna minun nähdä rakastavat silmäsi
joiden katse on lempeä ja syliin kutsuva.
Anna minun nähdä rakastava suusi joka puhuu arvostavasti, 
ja joka suudellen sulkee omani kun epäilen.
Anna minun nähdä rakastavat kätesi
jotka silittävät kun on aika olla vaiti,
Anna minun nähdä rakastava mielesi
joka jälkeen vastoinkäymistenkin
yhä jaksaa uskoa.

Sinun ajatuksesi

Uskalla nähdä ihmisyyden sisälle
silloinkin kun maailma pauhaa ympärillä
ja asiat ovat suuria.
Uskalla muuttaa maailmaa sana sanalta,
uskalla olla kauhistelematta.
Uskalla olla oikeudenmukainen,
sillä sama ihmisyyden ydin on meissä kaikissa.
Ja sinne ytimeen matkaa tekemällä
voimme saada aikaan muutosta.
Se matka voi olla pitkä ja
 mahdottomalta tuntuva
Mutta se on aloitettava nyt.
Se voi alkaa sinun ajatuksista

maanantai 11. marraskuuta 2019

Enemmän kuin me

Rakkaus ei ole minun varassani
mutta minun parastani

Vaikka luovuttaisin,
olisi rakkaus
kaikkia voimia vahvempi
ja enemmän kuin me

Mitä puhuu hiljaisuus

Paras tapa olla kanssasi
on unohtaa olemassaolosi.

Ja kun annat kuulua itsestäsi,
tulen aktivoiduksi.

Ei se että puhut
pehmeitä
tai kovaa faktaa
vaan
mitä puhuu hiljaisuus.

Rikkinäisten rakkaus

rikkinäisten rakkaus:
yhteinen matka antaa anteeksi

***
olen pysähtynyt
puhtaan rakkauden äärelle,

Kaikkialle itsessäni

annan sinun rakastaa
kaikkialle itsessäni,
rakkautesi kosketuksessa,
sanoissasi

Sama melankolia molemmissa

sinun sielusi
laulaa minussa
sama melankolia molemmissa

tiistai 5. marraskuuta 2019

Marraskuu

Kääri itsesi lämpimään.
Ota tauko kaikesta mikä mieltäsi vaivaa.
Katso valoon joka tulee kaikesta hyvästä;
hymystä, ojennetusta kahvikupista.
Unohda huolet ja työt, nuku pitkät yöt.
Salli itsesi levätä silloin kun nukuttaa
ja kun et jaksa, sinun ei tarvitse.
Pidä huolta itsestäsi;
syö hyvin ja hemmottele,
puhu kauniisti itsellesi.
Usko että tulee vielä päiviä
jolloin aurinko paistaa kauniisti,
nyt on lupa mennä hitaasti.
Kiitä itseäsi kaikesta.
Näe hyvyyttä,
näe kauneutta.
Usko tulevaan valoon,
tekoihin jotka luovat uskoa.
Tämäkin aika on tärkeä ja kaikelle on syynsä.
Aika parantaa haavat
ja huomenna kaikki on jälleen paremmin.
On asioita joille emme mahda mitään,
älä yritä liikaa.
Kuin karhuemot saamme mennä talviunille
ja kulkea hitaammin.
Meidän ei tarvitse olla tehokkaampia
kuin mikä on tarpeellista ja terveellistä.
Pidä yhteyttä ystäviin.
Ota aikaa itsellesi ja ole hiljaisuudessa
josta usein nousee kaunista,
näkymättömissä luodaan uutta.
Vaikka aika olisi pitkä, elämä on vuorovaihtelua.
On asioita joita emme ymmärrä, eikä meidän tarvitse,
voimme lohduttautua; elämä on enemmän.
Kuuntele musiikkia mistä tykkäät,
älä unohda huumoria.
Katso ja kuuntele ohjelmia joista pidät,
ja ennen kuin huomaatkaan on tämäkin kuukausi eletty.
ja on aika valmistua seuraavaan,
Olkoon marraskuusi mieluinen,
kulje sateessa ja metsässä, tykästy hämärästä.
Jos tahtosi on, ota matka aurinkoon,
katkaise kaamos marraskuun.
Mikä ikinä on mahdollista ja mieluista tee se.
Ainakin voit unelmoida isoja, ajatella valoisia.
Uskoa parempaan huomiseen,
ymmärtää; tämäkin päivä on ollut tarpeen.
Tykkää käydä teatterissa, elokuvissa,
vesijumpassa, saunan virvoittavissa hetkissä.
Leivo jotain maukasta, syö sopivasti sokerista ja suolaista.
Rakkaus on ilmaista,
ilmaise se läheisille ja työtoverille.
Iloitse pienistä, kättesi töistä ja vain olemassa olosta.
Jos niin on, että askel on verkkainen,
eivätkä päivät meinaa täyttyä, mielesi saa murehtia.
Mutta muista: jo kahvihetki kultainen, on arvokasta elämää
ja se että vain luet lehtiä, on tekemistä.
Ja ajatuksesi kantavat elämäsi tärkeitä ihmisiä.

Me ollaan, tanssitaan

Me lähdetään
pitkin taivaan rantaa,
nautitaan ja
toisistamme juovutaan.


On aika elää
ja uskaltaa.
 
Tule,
yöhön tanssitaan,
tanssitaan aamuun,
uusiin mahdollisuuksiin.
 
Meillä on kaikki mitä halutaan
aamulla nukutaan.
Tehdään niin kuin halutaan.

Tule rakkaani, 
ota kädestäni kii.

Meillä on kaikki toisissamme
ja musiikki on puolellamme.

Tää on meidän ilta ja yö,
me ollaan ja uskalletaan.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Syvemmälle rakentaen

rakkaus ei kiirehdi sanoihin
vaan syvemmälle rakentaen:
sinne missä henkemme -
sanoitta toivoo

Siihen rakennamme rakkautemme

se tuntui hyvältä,
kun se ei tuntunut miltään
se tuntui oikealta
siinä on kaikki,
siihen rakennamme rakkautemme

Jokaisella askeleella

  Pidän surun tyytyväisenä ettei se saa muualta ravintoa. Kuljetan mukana. Kellonkin laitan soimaan.