Sanat

Missä olin kun minun olisi pitänyt puolustaa itseäni? 

Missä olin silloin? 

Jossakin muualla mutta en paikalla. 

Ehkä lapsuudenmaisemissa, tyhjässä kodissa pöytäkello kädessä odottamassa äitiä. Ehkä noissa hetkissä olin aina muualla eikä ollut voimia sanoa, puolustaa omaa totuutta. Jo katseesta luin kaikkea ja sanat jotka loukkasivat karkoitin syvemmälle oman sydämeni kätköihin, odottamaan päivänvaloa jota ei tulevina vuosina koskaan tullut. 

Ei tullut rohkeutta sanoa niin kuin olin ajatellut ja niin kuin asiat olivat. Kaikki luulivat tietävänsä paremmin, minä vain nyökyttelin. 

Minulla ei ollut sanoja, ei tahtoa, minä olin edelleen lapsuudenmaisemissa odottamassa äitiä. 

Nykyisin sanoja on alkanut tulla, sanat eivät ole vain jollakulla toisella. Olen alkanut altavastaajasta näkyvälle paikalle saapua, olla perillä ennen kaikkia muita.

Olen ollut kauan valmiina, mutta en ole tohtinut sanoa tai jättää sanomatta.

Missä olin kun minun olisi pitänyt puolustaa itseäni? 

Toiset tiesivät paremmin ja tiesivät käyttää sen hyväksi. Kiusattu kiusasi kiusattua. Oli hetken aikaa yläpuolella. 

Mutta minä tiesin koko ajan, tiesin syvällä josta ei noussut huutoa. Sammaloiduin sisältä ja kaikki kasvoi umpeen. 

Näinä päivinä ovat valonsäteet taittuneet ja raottaneet valoa, sammaleet ovat saaneet kuivua ja lopulta kadota.

Missä olin kun ylitseni käveltiin tai kun polkupyörällä päältäni ajettiin tai metsään vauvana jätettiin? 

Toivon että Jumalan kämmenellä, 

noissa hetkissä yhdessä itkemässä.

Kaipaan sinua

Hyvästelysi

pulppusi

hellyyttä

ja kaipuuta.

Rakastin sitä

niin paljon

että 

unohdin

kertoa.

Toinen toisellemme

 

Minä toivon että meidät annetaan toinen toisellemme tueksi

ja turvaksi niinä hetkinä kun elämä alla pettää eikä ole mistä ottaa kiinni.

 

Minä toivon että meidät annetaan toinen toisillemme myös hetkinä kun ilo on jaettavissa, eikä surua näy lähellä.

 

Noissa hetkissä ilon ja surun rajapinnoilla myös elämä jakaantuu kasvaakseen omaan suuntaansa. Hetket sanoissa piipahtavat antaen tilaa elämän arjelle jossa tunteet eivät kadota, vaan vahvistuvat huomiosta.

 

Minä toivon että meidät annetaan toinen toisillemme koska suru ei viihdy yksin eikä ilo tanssi ilman toista.

 

Tämä kaikki on jaettavissa ja tunnistettavissa ihmisessä. Maailman surussa ja yksinäisyyden kuilussa päivänvalo on yläpuolellasi, yhdessä kansassi vaikka oma mielesi työskentelee hämäryyden maakuopassa. 

 

Ja kun kohotat katseesi näet valosi vaikka kehosi ei sinua kannattele. 

Valo on, ilo on. Suru on.

Enemmän kuin elämä

Enemmän kuin elämä, olen minä. 

Tai tekoni, turvattomuuteni ja iloni. 

Enemmän kuin elämä olen minä ja kirjoitan salaisuudet yön mentäviin aukkoihin. 

Sinä vastaat hiljaisuudella, 

tunnen sen ajatusteni tyhjyydessä. 

Minä kaipaan sinua.

Tähti ei puhu toiselle, 

sen tehtävä ei ole puhua. 

Yö on kirkas.

Viileät hetket ennen nukahtamista muuttuvat unissa sankaritarinoiksi. Aamu on uusi eikä ole tarvetta unohtaa.

Kaikki kirjoitettu on kaikua, 

eikä yksinäisyys kanna.

Tahtoni hetkellä, syvyydestä nouseva tarpeeni katoaa  matkalla tai juuri ennen puhetta.

Ihmiset eivät kuuntele.

Minä peittelen ajatukseni,

toivotan hyvää yötä,

Katselen kuin nukkuvaa lasta.