Jokaisella askeleella

 Pidän surun tyytyväisenä

ettei se saa muualta ravintoa.

Kuljetan mukana.

Kellonkin laitan soimaan.

Kun me katsoimme

 

Olen antautunut

merkittävissä hetkissä.

Olen irrottanut otteeni.

Vapaana olen katsellut ympärilleni,

eikä kukaan pysäyttänyt.

 

Seisoin sinua vastapäätä

ja katselin. Ja sinä minua.

Me kaksi ja muut ympärillä.

 

Katsoit minua

ja minä sinua.

Ja minä lähdin.

 

Sillä minä olin

vapaa lähtemään.

Ikkuna kevääseen

 

avaan ikkunan kevääseen

annan raikkaan tuulen tulla

helliä kasvojeni arkaa pintaa

silittää yksinäistä

 

tuuli on hellyyttä täynnä

jokaisella solullani antaudun

annan puhaltaa kaiken uudeksi

kasvattaa lujat siivet

valmiina itkuun

 

olen tuulen tulla

avaan ikkunan

sanoja kasvan

pienessä valossa

suuria sydämen muotoisia kirjaimia

 

elämä kuin perhonen

yritän tavoittaa ennen kesää

pienessä valossa

suuria sydämiä

tavoittaa kuin höyhentä

perhosta

jolla ei kiire

Samaa huonetta

 

Tämä huone on hiljaisia huokauksia.

Näkymättömiä painoja jokaisella askeleella.

Kyyneleitä jotka pyyhkiytyvät mielen lujuuden alta.

Sanattomia kaipauksia eri puolilla kehoa.

Kokonaan kipua.

 

Sinäkin,

samaa huonetta.

Sanaton kipu

 

Kuin uusi maailma

tai ainakin puolet,

kun muutoksen tuulten

huminan kuulen.

Oikaisen itseni

illoista talven.

Kevääksi nousen,

kesäksi

sinua luullen.

Kuin kesää,

odotin sinua.

Sinä purjeinesi

olet jo matkalla,

mutta et luokseni.

Minä salassa

enemmän toivoin,

käyn ulapalla

sanomassa hyvästit.

Kuin uutta kesää,

sinua odotin.

Nyt alla

tuulten,

makaan rannalla

kivun sanattomin.

Sanat

Missä olin kun minun olisi pitänyt puolustaa itseäni? 

Missä olin silloin? 

Jossakin muualla mutta en paikalla. 

Ehkä lapsuudenmaisemissa, tyhjässä kodissa pöytäkello kädessä odottamassa äitiä. Ehkä noissa hetkissä olin aina muualla eikä ollut voimia sanoa, puolustaa omaa totuutta. Jo katseesta luin kaikkea ja sanat jotka loukkasivat karkoitin syvemmälle oman sydämeni kätköihin, odottamaan päivänvaloa jota ei tulevina vuosina koskaan tullut. 

Ei tullut rohkeutta sanoa niin kuin olin ajatellut ja niin kuin asiat olivat. Kaikki luulivat tietävänsä paremmin, minä vain nyökyttelin. 

Minulla ei ollut sanoja, ei tahtoa, minä olin edelleen lapsuudenmaisemissa odottamassa äitiä. 

Nykyisin sanoja on alkanut tulla, sanat eivät ole vain jollakulla toisella. Olen alkanut altavastaajasta näkyvälle paikalle saapua, olla perillä ennen kaikkia muita.

Olen ollut kauan valmiina, mutta en ole tohtinut sanoa tai jättää sanomatta.

Missä olin kun minun olisi pitänyt puolustaa itseäni? 

Toiset tiesivät paremmin ja tiesivät käyttää sen hyväksi. Kiusattu kiusasi kiusattua. Oli hetken aikaa yläpuolella. 

Mutta minä tiesin koko ajan, tiesin syvällä josta ei noussut huutoa. Sammaloiduin sisältä ja kaikki kasvoi umpeen. 

Näinä päivinä ovat valonsäteet taittuneet ja raottaneet valoa, sammaleet ovat saaneet kuivua ja lopulta kadota.

Missä olin kun ylitseni käveltiin tai kun polkupyörällä päältäni ajettiin tai metsään vauvana jätettiin? 

Toivon että Jumalan kämmenellä, 

noissa hetkissä yhdessä itkemässä.

Kaipaan sinua

Hyvästelysi

pulppusi

hellyyttä

ja kaipuuta.

Rakastin sitä

niin paljon

että 

unohdin

kertoa.

Toinen toisellemme

 

Minä toivon että meidät annetaan toinen toisellemme tueksi

ja turvaksi niinä hetkinä kun elämä alla pettää eikä ole mistä ottaa kiinni.

 

Minä toivon että meidät annetaan toinen toisillemme myös hetkinä kun ilo on jaettavissa, eikä surua näy lähellä.

 

Noissa hetkissä ilon ja surun rajapinnoilla myös elämä jakaantuu kasvaakseen omaan suuntaansa. Hetket sanoissa piipahtavat antaen tilaa elämän arjelle jossa tunteet eivät kadota, vaan vahvistuvat huomiosta.

 

Minä toivon että meidät annetaan toinen toisillemme koska suru ei viihdy yksin eikä ilo tanssi ilman toista.

 

Tämä kaikki on jaettavissa ja tunnistettavissa ihmisessä. Maailman surussa ja yksinäisyyden kuilussa päivänvalo on yläpuolellasi, yhdessä kansassi vaikka oma mielesi työskentelee hämäryyden maakuopassa. 

 

Ja kun kohotat katseesi näet valosi vaikka kehosi ei sinua kannattele. 

Valo on, ilo on. Suru on.

Enemmän kuin elämä

Enemmän kuin elämä, olen minä. 

Tai tekoni, turvattomuuteni ja iloni. 

Enemmän kuin elämä olen minä ja kirjoitan salaisuudet yön mentäviin aukkoihin. 

Sinä vastaat hiljaisuudella, 

tunnen sen ajatusteni tyhjyydessä. 

Minä kaipaan sinua.

Tähti ei puhu toiselle, 

sen tehtävä ei ole puhua. 

Yö on kirkas.

Viileät hetket ennen nukahtamista muuttuvat unissa sankaritarinoiksi. Aamu on uusi eikä ole tarvetta unohtaa.

Kaikki kirjoitettu on kaikua, 

eikä yksinäisyys kanna.

Tahtoni hetkellä, syvyydestä nouseva tarpeeni katoaa  matkalla tai juuri ennen puhetta.

Ihmiset eivät kuuntele.

Minä peittelen ajatukseni,

toivotan hyvää yötä,

Katselen kuin nukkuvaa lasta.

Ennen unta

Ajatukseni lepattavassa kynttilän valossa, ovat suuria, juuri ennen nukahtamista. 

Päivällä rukoilin että tapaisin sinut. Sinä asut kaukana ja olet naimisissa. En minä sinua saalista vaan olemisen tietoista läsnäoloa ja että sinä saisit tavata minut.

Tahtoisin tietää ymmärrätkö sinä minua, sillä meidän kulmilla ei asu ketään joka ymmärtäisi. Sinä lienet kuitenkin tavallinen ihminen.

Me emme puhu samaa kieltä, mutta se ei ole ongelma, sillä me emme puhuisi paljoa, ehkä kävisimme kahvilla ja katsoisimme ikkunasta.

SAAB-99

Minä sanoin tarkoittamatta.

Puhuin esimerkiksi autoista.

Se oli hauskaa.

Toinen puoli minusta, se päällimmäinen

on tylsä ja korrekti. Se sanoo jokaiselle ”päivää”.

Meri, perhoset, ihmiset

Kuinka meri voi pysähtyä?

Kuinka hiljaisuutta kuulla?

Liike on pakollista eikä paikoillensa voi jäädä. 

Pauhaavat ihmiset karkoittavat pois perhoset.

Kuinka pysäyttää meri, 

perhoset, ihmiset?

Minä ja vaaleansininen villapusero

Vain sinä ymmärrät hitauttani ja 

vaaleansinistä villapuseroani. 

Vain sinä olet mennyt tarpeeksi syvälle nähdäksesi ne,

eikä minun tarvitse teeskennellä. 

Olin monta vuotta myöhässä. 

Pakkasin tavaroita, siksi myöhästyin.

Sinun silmäsi

Sininen järvi silmissäsi.

Ja laineet käyvät ylitseni. 

Lumenvalkoinen maailma

Lumenvalkoinen maailma.

Sen pehmeät hiutaleet yksitellen

pudottavat kosketuksen.

Painautuvat näkymättömän tahdosta

olemukseen. Uskollisena ikuisuus

kuin lumenvalkoinen rakkaus.

Vastaus

Pyysin rakkautta.

Katsoin taivaalle.

Näin sydämenmuotoisen pilven.

Kuinka kuu toivottaa hyvää yötä

Kuinka rakastaa ja kaivata kotimatkalla kun

puut satavat lunta ja hehkuva rakkaus loistaa jokaisen pakkashangen pinnalla, 

kuin yhdessä hurraten ja iloon yhtyen.

Kuinka tanssivat tähdet läpi huurteisen hengityksen ja 

katulyhdyt  iskevät silmää kukin kohdallaan kumartaen.

Hymyillen ymmärtävät rakkaudessa nuorta. 

 

Kuinka kuu toivottaa hyvää yötä.

Meri allani

 Sinä olet kuin meri allani,

niin kevyesti minua kannat.  

Ja minä aurinkoa ihailen.

Uuden vuoden kynnyksellä

 

Sitä minä toivon, että olet enemmän,

ja se ei ole paljoa. Vielä enemmän on mahdollista.

Että kaikissa ihmissuhteissasi olisi reilusti liikkumatilaa, 

ja väljyys antaisi mahdollisuuden pyörähdellä.

 

Ja kun et enää jää kuulostelemaan hiljaisuutta,

jonka itse täytät omilla epäilyksilläsi, sulaudut massaan joka erehtyy. 

Ihmiset unohtavat se on varmaa.

 

Pyydän sinua kokeilemaan maapallon pintaa, paljonko se painaa,

 uskallatko pois alta ja mitä silloin tapahtuu.

 

Ja kun luulet olleesi hyväksi, tulet kovaa vauhtia takaisin ja kumoat kaiken. 

Se on sinun pikamatkasi.