maallinen pukeutunut hopeaan
viittana menneiden päivien muistot
ajatus kohti valoa,
loppumatonta juhlaa jossa arjen kanssakäynti
vain lumetta
toivossa sädehtivät runot
Pidän surun tyytyväisenä ettei se saa muualta ravintoa. Kuljetan mukana. Kellonkin laitan soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti